Now hiring

Hankintapäällikkö @ Porvoon kaupunki

FIOnsiteFull-time
Apply with ResuMinder

Opens on the employer's site

About this role

Porvoon kaupunki hakee hankintapäällikköä vakituiseen työsuhteeseen. Työ alkaa mahdollisimman pian, sopimuksen mukaan. Porvoon kaupungin hankintapalveluissa hoidetaan vuosittain noin 60 uutta hankintaa yhteistyökumppanien hankintoihin liittymisten lisäksi. Hankintatoimessa työskentelee vakituisesti kaksi henkilöä: hankintapäällikkö ja hankinta-asiantuntija. Työpaikka sijaitsee Porvoon keskustassa, kaupungintalolla, erinomaisten kulkuyhteyksien äärellä. Etätyö on myös joustavasti mahdollista. Hankintapäällikkönä vastaat hankintapalveluiden toiminnan kokonaisuudesta ja kehittämisestä sekä ohjaat ja neuvot kaupungin eri toimialoja hankintoihin liittyvissä kysymyksissä. Tehtävässä vahvistat hankintojen suunnitelmallisuutta, kustannustehokkuutta, vaikuttavuutta ja vastuullisuutta yhteistyössä kaupungin johdon, toimialojen ja muiden sidosryhmien kanssa. Hankintapalveluiden tehtäväkenttä koostuu keskitetyistä, koko kaupunkikonsernia koskevista hankinnoista, toimialojen EU-kynnysarvon ylittävistä erillishankinnoista sekä kilpailuttamiseen ja hankintasopimusten laatimiseen liittyvistä neuvontapalveluista, tiedottamisesta, ohjeistuksesta ja koulutuksesta. Hankintapalvelut hoitavat hankintaprosessin markkinakartoituksesta ja kilpailutustavan valinnasta tarjouspyyntöön, tarjousten vertailuun, päätösvalmisteluun ja sopimuksen laatimiseen sekä toimittajien kelpoisuuden seurantaan ja sopimuksen päättämiseen. Hankintapäällikön tehtävässä yhdistyvät hankintatoimen strateginen kehittäminen, vaativien kilpailutusten käytännön toteuttaminen sekä kaupungin toimialojen konsultointi ja ohjaus. Lisäksi tehtävän keskeisiin osa-alueisiin kuuluvat hankintojen vuosittaisen suunnittelun ja priorisoinnin koordinointi, vaativien kilpailutusten toteutus, päätöksenteon valmistelu sekä hankintasopimusten laadun ja elinkaaren hallinta. Seuraat hankintalainsäädännön ja toimintaympäristön muutoksia, kehität toimintamalleja sekä edistät markkinavuoropuhelua, toimittajayhteistyötä ja yhteishankintojen tarkoituksenmukaista hyödyntämistä. Edellytämme sinulta soveltuvaa korkeakoulututkintoa, hankintalain tuntemusta ja usean vuoden käytännön kokemusta julkisista hankinnoista sekä vahvaa sopimusosaamista. Odotamme myös kokemusta vastuullisista koordinointitehtävistä, kykyä viedä kehittämistoimia käytäntöön sekä oma-aloitteista, suunnitelmallista ja ratkaisukeskeistä työotetta. Tehtävässä tarvitset myös hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Eduksi luemme kokemuksen Cloudia-kilpailutusjärjestelmästä sekä hankintojen strategisesta kehittämisestä, markkinavuoropuhelusta, hankintatiedon analysoinnista ja vastuullisuustavoitteiden huomioon ottamisesta. Suomen kielen hyvän taidon lisäksi edellytämme hakijoilta vähintään tyydyttävää ruotsin kielen taitoa. Palkkaus on KVTES:n mukainen. Tasopalkka tehtävästä on 5012 €/kk + mahdolliset lisät. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Saat mahdollisuuden vaikuttaa koko kaupunkikonsernin hankintojen strategiseen suuntaan ja rakentaa toimintamalleja tiiviissä yhteistyössä johdon ja toimialojen kanssa. Tarjoamme lisäksi joustavat työnteon käytännöt kaupungin linjausten mukaisesti. Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi viimeistään 14.10.2026 klo 15 Hae työpaikkaa -linkin kautta. Kerro hakemuksessasi erityisesti kokemuksestasi julkisten hankintojen toteuttamisesta ja kehittämisestä sekä vaativien hankintaprosessien läpiviemisestä. Lisätietoja antavat ManpowerGroup Finlandilla [email protected] , puh. 040 131 9950 sekä Porvoon kaupungilla vt. rahoitusjohtaja Sari Klenberg puh. 040 530 7944 (lähetä soittopyyntö tekstiviestillä).

Ready to apply?

Install the ResuMinder extension and we'll auto-fill the application in seconds — no rewriting.

See how your CV scores