About this role
**Etsimme joukkoomme lastenohjaajaa/kerhonohjaajaa!** Haemme Kuopion 4H-yhdistykseen lastenohjaajaa/ kerhonohjaajaa määräaikaiseen työsuhteeseen kerhokaudelle 2026-2027. Työt alkaisivat alustavasti viikolla 37 ja kestäisi viikolle 21 saakka. Työtehtäviisi kuuluu iltapäiviin sijoittuvien lasten kerhojen toiminnan itsenäinen suunnittelu ja ohjaus sekä tarvittaessa muut työtehtävät. Kerhot ovat eri puolilla Kuopiota. - Työaika on n. 15 h/vko ja työ sijoittuu arkisin pääosin iltapäiville syys- ja kevätlukukauden ajaksi. Työ sopii mainiosti myös opiskelijoille, jotka pystyvät tekemään töitä myös päivisin. - Toivomme, että sinulla olisi aiempaa kokemusta lasten parissa työskentelystä ja iloitset lasten kanssa puuhaamisesta. Alan koulutus ei ole ehdoton välttämättömyys, vaan reippaalla ja oma-aloitteisella asenteella selviää. - Sinun tulisi olla 18-vuotias. - Ajokortti ja autonkäyttömahdollisuus on eduksi, muttei täysin välttämätöntä. - Hyvä Suomen kielen taito on työssä välttämätön työn luonteen vuoksi. Työskennellessäsi meillä olet osa joustavaa pientä työyhteisöä, jossa pääset työskentelemään itsenäisesti. Palkkaus on neuvonta-alan TES:n mukainen tuntipalkka. Tehtävään valitun henkilön on esitettävä rikosrekisterilain 6.2. §:ssä tarkoitettu rikosrekisteriote. Hae työpaikkaa viimeistään su 16.8. Työpaikka saatetaan täyttää heti sopivan työntekijän löydyttyä, joten laita hakemus heti. Kysy lisätietoja ja jätä hakemus: [email protected] Puhelimitse tiedustelut p. 044 975 2472 Lue lisää meistä: https://kuopio.4h.fi /